TIEDOTE
28.6.2006
GE Money Grand Prix:n miesten pituuteen MM-kisojen mitalikolmikko ja miesten kuula Olympiastadionille
Yleisurheilun GE Money Grand Prix'n ohjelma ja osallistujalista tarkentuvat. Helsingin Olympiastadionilla 26. heinäkuuta on miesten pituudessa mukana koko viime kesän MM-kisojen mitalikolmikko: maailmanmestari Dwight Phillips (USA), hopeamitalisti Gaisah Ignisious (Ghana) ja pronssimitalisti Tommi Evilä. Mitalimiesten lisäksi MM-kisojen uusinnassa ovat mukana myös kisan kuutonen Panaman Irving Saladino ja Etelä-Afrikan Godfrey Khotso Mokoeana, joka sijoittui seitsemänneksi. Kuluvalla kaudella näistä hyppääjistä pisimmälle on venyttänyt Saladino, jonka 856 on maailman kärkitulos tällä hetkellä.
Miesten kuula kilpaillaan Helsingin Olympiastadionilla 26. heinäkuuta. Kisa harkittiin siirrettäväksi Eläintarhaan edellisenä päivänä järjestettävän nuorten GE Money Junior Grand Prix –kisan yhteyteen, mutta kuulakilpailu päätettiin lopulta tarjota stadionyleisölle. Mukana on koko maailman kuulakärki tältä kaudelta. Yhdysvalloista saapuvat kovaa kuntoa uhkuvat Christian Cantwell (22,45 tällä kaudella), Adam Nelson (22,04) ja Reese Hoffa (21,96). Kolmikon haastavat muiden muassa Etelä-Afrikan Rutger Smith (21,62) ja Tanskan Joachim Olsen (21,15). Parhaille suomalaistyöntäjille on tarjolla vähintään kolme paikkaa Kalevan Kisojen perusteella. Suomalaisille GE Money Grand Prix on tärkeä mittari EM-kisoja ajatellen.
-Saimme mukaan kuulaan odotettuakin kovatasoisemman osallistujajoukon. Päätimme siirtää miesten kuulan mukaan keskiviikkoiltaan, koska haluamme tarjota Olympiastadionin yleisölle maailman parasta yleisurheilua, Mikko Vanni GE Money Grand Prix’n järjestelytoimikunnan puheenjohtaja sanoo.
-On ollut hieno nähdä, että GE Money Grand Prix kiinnostaa maailman parhaita yleisurheilijoita. GP-karuselli pyörii nyt kiivaana Euroopassa ja osallistujalistan huippunimiä varmistuu vielä lisää lähiviikkoina, Jukka Härkönen GE Money Grand Prix’n urheilijahankinnasta vastaava manageri lupaa.
Grand Prix lajeina GE Money Junior Grand Prix’n yhteydessä Eläintarhan kentällä 25. heinäkuuta juostaan miesten 100 m alkuerät ja miesten 110 m aitojen B-erä. 100 m alkueristä seitsemän nopeinta sekä paras suomalainen pääsevät seuraavan päivän finaaliin Olympiastadionille. Pika-aitojen B-erän voittaja jatkaa samoin A-finaaliin Olympiastadionille. Lisäksi Eläintarhassa juostaan 4x100 m viesti alkuperäisen suunnitelman mukaisesti.
Miesten lajit Olympiastadionilla 26.7.: 100 m, 110 m aidat, 400 m aidat, 800 m, 3000 m esteet, pituushyppy, seiväshyppy, moukarinheitto ja kuulantyöntö.
Naisten lajit Olympiastadionilla 26.7.: 100 m, 100 m aidat, 400 m, 800 m, 10000 m, kolmiloikka ja keihäänheitto.
Lisätietoja:
Mikko Vanni, järjestelytoimikunnan puheenjohtaja, GE Money Grand Prix
puh. 0400 422 751
Pekka Kaidesoja, tiedotuspäällikkö, GE Money Grand Prix
puh. 040 595 0903
www.helsinkigp.com

















